keskiviikko 21. tammikuuta 2009

.: Uusi Vuosi - Uudet Kujeet :.

Vuosi 2009 ei lähtenytkään käyntiin ihan odottamallani tavalla. Ensimmäinen mutka matkaan tuli, kun heti 1.1. menin liukastumaan, jonka seurauksena nilkka murtui paristakin kohtaa. Täytyihän se tietysti leikata. Onneksi ihan selkäydinpuudutuksella (näin jo painajaisia nukutuksesta). Kaikki meni ihan hyvin, mutta sairaalassa en viihtynyt, kotiin oli kova hinku. Ainoa hyvä puoli sairaalassa oli, että sai valmiin ruoan nenunsa alle ;-) Tietty olin ensin muutaman päivän tiputuksessa ilman juomaa/ruokaa, mutta odotus palkittiin leikkauksen jälkeen. Ehdein pari viikkoa olla kotosalla kipsatun koipeni kanssa ja vaikutti jo siltä, että jalkahan paranee täydellisen suunnitelmallisesti...niin eikös vaan saman jalan pohkeeseen iskenyt vihlova kipu josta piti ihan sairaalaan mennä toteemaan, että syvä laskimotromboosihan (veritulppa) siellä oli :-( Minulla tietysti oli kaikki edellytykset saada tämä sairaus (kipsattu jalka, suuri leikkaus, liika istuminen, sukuvika, lääkkeet jne.). Pelkäsin ihan hirveästi, että pitää taas jäädä sairaalaan, mutta pääsinkin sieltä jo samana päivänä kotiin ja sain kaikki tarvittavat lääkkeet. Nyt olen Marevanilla ja joudun pistämään itseäni *JAIKS!* napapiikeillä. Näillä ne lupasivat tulpan liukenevan. Eniten ihmettelen, että jalkaa ei tarvitse pitää levossa..vaan että olisi ihan hyväkin vähän liikkua (uskoisi nyt, että näinhän tuo tulppa vois lähteä liikkeelle ja kulkeutua ties minne?!). Kipsin saan pois vasta 18.2., joten vähän on kaikki suunnitelmat menneet uusiksi. Vähän vielä jännittää, että millanen tästä nilkasta tulee sitten loppuen lopuksi.

Sitten meni vielä autokin hajoamaan..no niin, näinhän sen vuoden pitääkin alkaa :-D Että saa sitten kaiken jaskan kerralla niskaansa, eikös? ;-) Rempasta tuli kallis, mutta auto on toivottavasti nyt entistä pirteempi.


Onhan niitä kaikkia muitakin murheita, mutta ei niitä nyt viitsi tänne alkaa listaamaan, siinä menisi muuten koko yö sitä listaa kirjoittaessa ;-)


Mutta pentusuunnitelmista! Karkki on käynyt eläinlääkärissä 15.1., ja felv&fiv-testitulokset sekä veriryhmämääritys ovat huomenna noudettavissa. Neiti sai uusittua rokotteensakin samalla ja muutenkin lekuri totesi kattimuksen olevan oikein terveessä kunnossa. Kun tultiin takaisin eläinlääkäristä kotiin, niin eihän tuo Karkkinen jaksanut enää edes kiekua automatkaa (niinkuin pahoihin tapoihin kuuluu ;-)), vaan oli ihan hissukseen ja poikki. Karkkia olisi kiva vielä keretä käyttämään Vaasan tai Turun näyttelyssä maaliskuun aikana. Mutta jos juoksu tulee sitä ennen, niin en sitten ole ihan varma että kannattaako yhden näyttelyn takia hukata ehkäpä tärkeintä juoksuaan :-) Joulun tietämissä Karkilla oli jo kova hinku tulevan sulhonsa (Leolinen Jimi Jäämiehen) juttusille. Hän huuteli rakkaudentunnustuksia niin heleällä äänellä, että ulko-oven takana kävi varmasti moni kolli-ihailija kuuntelemassa näitä "suloääniä". Nyt tätyykin toivoa, että Karkin juoksu tulisi joko helmikuussa tai sitten mahdollisen näyttelyn jälkeen. Sitten pitäisi kiikuttaa kiireesti tyttö poikansa luo tekemään pariskunnalle mieleisiä puuhia :-)


Mutta juup...taas sitä tuli vähän valvottua! Lisää informaatiota tulee taas kun on tullakseen :-) Hyvää loppu-tammikuuta!