keskiviikko 17. marraskuuta 2010

.: Kansainvälinen Herkkusieni - Kiara :.

Näin se vuosi käy kohti loppuaan.


Unnan vienti Ouluun onnistui hyvin vaikka ajomatka (Nakkila-Oulu-Jyväskylä) olikin pitkä ja lapset mukana reissussa. Hienosti jaksoivat kaikki ja kyllä uni maittoikin illalla. Seuraavan päivän ristiäiset (ja yllätyshäät) vietettyämme lähdimme kotia kohti. Marjut on kertonut, että Unna on kotiutunut oikein loistavasti :-) Ilmeisesti typy olisi mukana tekemässä kaikkea mitä emäntänsäkin ja on kovasti kiintynyt juuri häneen vaikka talossa olisi monta kissakaveriakin.


Viime viikonlopun Tallinnan reissu oli minulle aivan viime tippaan arvoitus -pääsemmekö Kiaran kanssa sinne vai emme. Ensin PIROK toimi pelastavana enkelinä ja viime hetken ilmoittautumisesta huolimatta mahduin näyttelymatkalle mukaan, jes! Sitten ihmeteltiin kun vahvistuskirjettä ei ollut tullut vielä torstainakaan..pieni setviminen ja kolahtihan se lopulta to iltana seitsemän aikaan s.postiin. Aamun lähtö siis onnistuisi! :-)


Opelin keula 8:30 kohti Toijalan abc:ä (ilman navigaattoria, hui!) ja siitä bussiin 10:50. Laivamatka meni tuliasia ostellessa ja tutustuen uusiin kissaihmisiin :-) Tallinnan puolella käväisimme ensin SuperAlkossa (http://www.viinarannasta.ee/) ja sitten suuntasimme hotelli Meritoniin jossa kävimme talon aasialaisessa ravintolassa. Sen jälkeen oli ihana kylpeä huoneen omassa ammeessa jonka jälkeen nukkumaan kissa kainalossa :-))

Lauantaina tuli se toinen CACIB Kiaran laihuusluihuudesta huolimatta (jota piti hieman selitellä siinä hämmästyneelle tuomarille -molempina päivinä). Jälleen kerran Spordihallin foodit maistuivat edullisine hintoineen ja kanafilee upposi alta aika yksikön nälkäiseen kitaan :-D Illalla yritin huonolla enkunkielentaidollani sopertaa hotellikylpylän tiskille, että haluan saunatakin ja onko käynti ilmainen..ja kyllähän sitten pääsinkin nauttimaan aromi-, höyry- ja suomisaunasta sekä kylpylän poreista ja lämpötuoleista. Jälleen aikaisin nukkumaan, mutta Kiara kehtasi tällä kertaa valloittaa itselleen toisen sängyn kokonaan :-P

Sunnuntaina tuli vielä se toivottu kolmas CACIB ja sen myötä IC-titteli, jota ei kuitenkaan juhlittu perinteiseen tapaan avaamalla heti kuoharipulloa, vaan maltillisesti säästin sen kotisohvalle nautittavaksi isäni ja miesystäväni kanssa :-)

Kiitos kaikille PIROK:laisille kun piditte seuraa reissulla!!

Nyt ei sitten kuin takaisin pentusuunnitelmien pariin ;-)

 Unna se tutki innokkaana uusia paikkoja ja hajuja Satuhelmen kissalassa

 Lenu loikoili

 Noel ihmetteli mukana tuomaamme vilskettä

 Orry oli oikein komeana herrana, hurmuri :-)

 Osku

 Satuhelmen O-pennut - Onyasta näkyy vain silmät :-D