Welcome to FIN*Kissafarin's Blog!

tiistai, 10. huhtikuuta 2012

.: Espanja-pennut viikon :.

Näin sitä on pennut putkautettu maailmaan ja jo viikko ihanaa vauva-arkea takana!

Synnytys alkoi maanantaina 2.4. melko pian päästyäni töistä kotiin. Pitkin päivää minulle oltiin informoitu töihin, ettei synnytyksestä vielä ole merkkiäkään. Mutta heti kotiuduttuani Kiara tuli keittiöön kanssani, katsoi syvälle silmiini ja maukaisi (ja Kiarahan ei normaalisti mau'u). Ajattelin, että tytöllä on vain kova nälkä ja laitoin kupin täyteen ruokaa. Ruoka ei kuitenkaan maistunut, joten aavistin synnytyksen olevan jo lähellä..

Siirryin Kiaran kanssa sängylle pötköttelemään ja hän pönkesi vilttini alle tassuttelemaan kovasti kehräten. Jokusen tovin siinä pötköteltyämme synnytys käynnistyi kun vesiä alkoi tihkumaan. Nyt JÄNNITYS oli korkealla! Vauvat syntyvät, ihanaa!

Ohjastin Kiaran pentulaatikkoon ja silittelin sitä rauhoittavasti. Ei aikaakaan kun supistukset alkoivat ja ensimmäinen pentu syntyi. Kaikki viisi cremeä poikaa syntyivät tiiviiseen tahtiin illan aikana. Olin onnesta soikea kun Sumu ja Kiara olivat saaneet aikaisiksi näin kauniita poikia ja vielä viisin kappalein. Menin olohuoneeseen lepäilemään raskaan koitoksen jälkeen ja annoin Kiaran viettää pentujensa kanssa laatuaikaa rauhassa. Kun sitten olin menossa nukkumaan, kurkkasin pentulaatikkoon ja huomasin, että Kiara oli juuri pyöräyttänyt vielä pojille pikkusiskon!

maanantai, 2. huhtikuuta 2012

.: Espanja-pentuja odotellessa :.

Viimeisimmät mitat ovat 63vrk/5,3kg. Painoa on siis tullut REILU puolitoista kiloa ja masuasukit potkuttelevet Kiaran molemmilla kyljillä innokkaina. Huomenna olisi laskettu aika -kaikki on valmiina. Odottaja käy mylläämässä pentulaatikossa pitkin päivää ja aamuöisin tulee sänkyyn kehräämään ja tassuttelemaan. Pian tapahtuu! Nyt jännitetään vain, että milloin. Voipi olla, että tulee pääsiäispentuja :-)

Myös Kiaran sisko Fuchi odottaa pentuja Crimsonette's -kissalassa ja lähitulevaisuudessa myös Murulle olisi tulossa kuulemma jälkikasvua. Karkki-mummo ja Jimi-pappa voivat olla ylpeitä suvun jatkumisesta.

Eilen katselin lasten kanssa "Cosmo-DVD:n". Eli Cosmon omistajat olivat kuvanneet ihanan videon, jossa näyttelijöinä oli kaikki Kissafarin-kissalan kissat sekä tietysti päätähdet eli Dominica-pennut. He olivat kuvanneet joka kyläilykerralla pienen pätkän ja bobusmateriaalina oli Cosmon ensipäivistä uudessa kodissa. Voi miten sydäntä lämmitti. Videon saa kuulemma lisätä tänne muidenkin nähtäväksi, joten taidampa sen lisätä hieman myöhemmin jos siinä vain onnistun.

keskiviikko, 18. tammikuuta 2012

.: Dominicat 11 viikkoa ja kissalan arkea :.

Alkuun heti ulkokuvia Kiaran ja Sumun pennuista (olivat tuolloin 9½-viikkoa). Sattui olemaan mahtava pakkaspäivä ja aikaa kaivaa kamera esille. Onneksi minulla oli reippaita pikku-apulaisia ulkoiluttamassa myös aikuisia karvakamuja :-) Karkin uudet kiiltävät pronssin väriset valjaat eivät valitettavasti nyt näy yhdessäkään kuvassa. Mutta Karkki kiittää palvelusväkensä kera kasvattaja-Minnaa tuosta ihanasta syntymäpäivälahjasta.

Sumu tönöttää kodan edustalla ja näyttää niiiiiin nauttivan..vai ei ;-)
 
Nanna ja Kiarakin pääsivät nuuhkimaan talven raikkaita tuoksuja

"Ja näin palvelusväki kuljetti meidät haluamaamme kohteeseen ihan ilman  mukinoita"

Pennut eivät päässeet vielä lenkkeilemään, vaan saivat ensikosketuksen lumeen pihamme ison puupinon päällä tönöttäen. Koska tämä oli ensimmäinen kerta pihalla, pysyivät pennut vielä nätisti aloillaan ja sain otettua nopeasti kuvat. Meillä ei nyt ole yksiäkään s-koon pikkuvaljaita (mikä tietysti tarkoittaa sitä, että pääsemma shoppaamaan jälleen Arja's Art -valjaita, joista löytyy josjonkinmoista väriä ja kuosia! Jihaa ;-)). Alla on puolivartalokuvat pennuista.
FI*Kissafarin Roseau

FI*Kissafarin Capuchin

FI*Kissafarin Glanvillia

Kävimme tosiaan 2.1. ensimmäistä kertaa omalla elänlääkärillämme trion kanssa ja kaikki saivat terveen paperit sekä ensimmäiset rokotukset. Olen tyytyväinen, kun kaikki pennut painoivat tuolloin jo sen kilon. He ovatkin kasvaneet normaalisti ja ruokahalua pikkuisilla ainakin riittää :-D

perjantai, 18. marraskuuta 2011

.: 2-viikkoisten D-pentujen kuulumisia :.

Näin ollaan selvitty ensimmäisistä viikoista. Vilan ja Cosmon painot ovat jääneet nyt hieman surkeahkoiksi vaikka sisarukset notkuvatkin maitobaarilla päivät pitkät. Kaikki pentuset ovat tosi reippaita ja osaavat miukua todella kovaäänisesti tarpeen tullen. Esimerkiksi nyt, kun otettiin uusia kuvia. Mikä siinä onkin kun sylissä ovat ihan rauhallisia, mutta auta armias kun pitäisi ottaa edestuskuvia niin johan huudetaan äitiä ja pyöritään ympyrää -_-'

Sitten Cosmosta tarkempaa tilitystä. Pentusten silmät aukeilivat ajallaan niinkuin pitikin. Ainoastaan Cosmo-pojun toinen silmä ei näyttänyt aukenevat lainkaan. Huomasinkin, että se näytti hieman turvonneelta muttei kuitenkaan rähminyt. Otin sen putsaukseen ja muutaman pehmeän vanulappusipauksen jälkeen luomet alkoivatkin irtoomaan toisistaan, mutta sieltä valui vain paksua mätää O_o Kaikki mätä saatiin pois ja silmä huuhdeltua, aloitettiinpa vielä silmätippakuurikin.

Vilan kauniit silmät kyllä hurmaavat minut tyystin! Todellinen "kissanpentukatse" kyllä vetoaa muihinkin ja uskonkin, että tulevaisuudessakaan Vilaa ei voi olla lellimättä tuon katseensa ansiosta ;-)

Eden on ollut helppo tapaus -paino nousee hyvin, silmät on terveet, touhukas pikkuneiti kokonaisuudessaan. Uusista kaksiviikkoiskuvista näyttäisi ihan siltä, kuin Eden olisi pieni hillerinpoikanen :-D Väritys kyllä käy niin yksiin.

 "Cosmo"

 "Vila"

"Eden"

torstai, 10. marraskuuta 2011

.: Dominicat viikon :.

Ajatella, nyt jo on mennyt viikko pentujen kanssa. Ne eivät vielä vaadi paljoa kasvattajan hoitoa, sillä Kiara on hoitanut pesut, pusut ja ravinnon.


"Cosmo" on surkeasta syntymäpainostaan huolimatta kasvanut mahtavaa vauhtia.

"Eden" tuntuu olevan askeleen muita edellä painonsa puolesta. 

"Vila" pienokaisella on persoonallinen viiru naamassa :-)


Pienokaiset aukovat silmiään kurkkiakseen mitä ympärillä tapahtuu. Cosmo poika on saanut siskonsa painossa kiinni. Joten tuskin se ainakaan jää ihan miniksi vaikka painoi syntyessään hurjan vähän. Innolla jo odotamme, että pääsemme näkemään millaiset luonteet pennuille muodostuu. Nyt vaikuttaisi siltä, että kaikki viihtyvät ihan rauhallisesti sylissä, toivottavasti niin olisi jatkossakin :-) Vila ja Eden ovat muovautuneet typyköiden lempinimiksi. Itse rekisterinimiä pitää vielä hieman zoomailla.

Aivan, ja muitakin kuulumisia kissalastamme tietysti on :-) Tikku avasi marraskuunsa hieman erilaisissa merkeissä. Eli hän siirtyi vihdoin kastraatti-kerhoon! Toipunut on mainiosti ja laitettiin vain yksi tikki. Muistan kun aiemmin on laitettu oikein rivistö tikkejä mahan alle. Mutta nyt me päästään taas saunomaan, kun ei joudu juoksuista kissaa pitämään eristettynä siellä. Jee!

Karkki täytti 3.pv 4 vuotta! Tänä vuonna emme kuitenkaan herkuttele katkarapukakulla, niinkuin viimevuonna pääsi käymään ;-) Kiara antoi äidilleen kuitenkin todella mainion lahjan, kun pyöräytti maailmaan ihanan trion.

torstai, 3. marraskuuta 2011

.: Dominica pennut ovat täällä! :.

Eipä sitten tulekaan sitä masukuvaa ;-((

Mutta iloisesti voin ilmoittaa, että kolme kaunista Dominica pentua on maailmassa !!

Vähän syntymäkertomusta:

Trio syntyi 2.11. eli tiistai-keskiviikko yönä. Kiara tuli puoli yhden aikaan sänkyyn viereeni ja alkoi töniä minua hereille. En meinannut ensin jaksaa avata silmiäni, kunnes hän päätti parkaista oikein kunnolla korvaani. Sitten vasta hoksasin, että nyt on tosi kyseessä.

Juoksin kiireesti hakemaan kaikkia tarvittavia välineitä ja kun palasin makuuhuoneeseen, Kiara odotti minua heti oven takana. Petasin pentulaatikon ja kutsuin synnytäjän sinne. Ja aivan kuin neiti olisi ymmärtänyt minua, sillä hän lujaa kipittikin sinne ja alkoi samantien ponnistamaan pentua maailmaan. Klo 00:50 ensimmäinen pentu syntyi perätilassa ollen eloton, mutta ahkeran hieromisen jälkeen virkosi <3 Kiara katsoi minua aina välillä hyvin epätoivoisesti ja en voinut kuin kannustaa sitä ja silitellä vaikka välillä kivut taisivat olla niin kovia, että hänen teki mieli vähän purkaa paineita näykkimällä minua. Supistukset jatkuivat ja klo 01:25 syntyikin kaunis sinikilpikonna typykkä. Creme poju oli vielä hieman pihalla maailman menosta kun sisko paineli jo kovaa vauhtia mamman kainaloon. Sitten lakkasi supistelemasta ja Kiara kieriskeli kehräten pesässä niin kovasti, ettei pennut ennättäneet löytämään edes heti tietä maitobaarille. Olin jo valmis menemään nukkumaan hetkeksi kun tiedossa oli aikainen herätys töihin, kunnes alkoi yllättäen vielä supistelemaan :-O Sitten sieltä putkahti maailmaan vielä toinen sinikilpikonna prinsessa! Kävin onnittelemassa tuoretta Sumu-isää ja toin Kiaralle ruokaa sekä juomaa, se näyttikin maistuvan todella hyvin :-) Kiaran höttös-mahakarvoja piti hieman saksia ja kostuttaa ruokaöljyllä, jotta pentuset pääsivät paremmin hanoille. Jäin vielä hetkeksi katselemaan luontevasti käyttäytyvää emoa ja rauhallisia kolmosia.

Pennut yllättivät minut täysin, sillä olin todellakin asennoitunut siihen, että ne syntyisivät vasta viikonloppuna tai sen jälkeen :-D Mutta turvallisesti kaikki silti saatiin maailmaan.

perjantai, 21. lokakuuta 2011

.: 51 vrk :.

Se olis vuorokausia kasassa jo 51! Painoa on tullut +900g. Kovasti odotetaan jo pentujen syntymää :-) Uusi pentulaatikko pitäisi myös tehdä, edelliselle kun kävi hieman köpelösti  kun edellisen asuntomme kellariin tulvi vesi sisälle. Kiara on käyttäytynyt reuhallisesti ja nauttinut kaikesta saamastaan huomiosta. Hän on myös etuoikeutettu syömään keittiön sivupöydällä ;-) Mistä tietysti muut ovat hieman kummissaan. Vauvamasukuva tulee tietysti tänne vielä!

Sumu valmistui Jyväskylässä Championiksi 8.10. Vaikka tuntui, että tuomarin (Marc Cratucci) linja oli tosi kova viikonloppuna. Värinparasta eikä TP:ta herunut tälläkään reissulla. Saadaan ainakin pentujen rekkareihin isänkin kohdalle sentään joku titteli :-D

Meidän Nannalla on taas ollut virtsakiteitä. Ei kyllä auta muu, kuin aloittaa jatkuva Urinaryn syöttäminen. Nyt onkin iiiiiso säkki hankittu sitä -onneksi se näyttää maistuvan.

Minttu paisuu vanhempieni luona kuin pullataikina :-/ Siihen ei saada mitään tolkkua. Olen yrittänyt kysellä, että jaksavathan he hoitaa sitä kissaa ettei se ole vaan liian raskasta -katsoa kun toinen on liikalihava, äkäinen, raapii korvanjuuren välillä verille ja ei ylety edes takamustaan siistimään, joten sitä pitää käyttää pesulla tosi usein.. Jos minulla olisi enemmän aikaa käydä siellä, voisin kuvitella vieväni Minttua vaikka lenkille ja yrittää juoksuttaa laser-lelun avulla. But no can do..