perjantai 5. maaliskuuta 2010

.: Tallinna helmikuussa -10 :.

Tuli sitten koettua ensimmäistä kertaa ulkomaan kissanäyttelykin 26.-28.02. Kiaran ja Karkin kanssa -oli kiva kokemus. Kiitos Minnalle, Suville ja Veikolle -ilman teitä en olisi siellä osannut toimia tai selvinnyt parista ongelmasta ;-) Ja kiitos ennen kaikkea hauskasta seurasta :-D

Ja niinkuin arvata saattaa, jälleen aloitin pakkaamisen viime tipassa. Pakkasin kiireellä pe-aamusti kun olin vienyt pojan mammalaan hoitoon -ihme ja kumma, vain oma kampa unohtui, kaiken muun muistin! Onneksi viisipiikkisellä pärjää mainiosti hätätilanteissa ;-) Heikki (joka lähti viettämään hiihtolomaviikonloppua Helsinkiin), heitti minut satamaan jossa muut jo odottivatkin. Kamat saatiin onneksi hyvin mahtumaan farkku-Volvoon (7kissaa+4ihmistä+kamat) ja matka jatkui laivaan.

Niinpä niin, unohdin nostaa ennen matkaa käteistä. Kaikessa hässäkässä unohdin hotellilla nostaa rahaa ennen näyttelyä, joten ONNEKSI Suvi lainasi näyttelymaksun, jonka pääsin maksamaan takaisin vasta illalla. Hetken tuntui siltä, kuin pari viikkoa sitten näkemäni uni olisi käynyt toteen! (Unessa olin matkalla kyseiseen kissanäyttelyyn yövaatteisillani ja laivalla huomasin ettei ollut edes rahaa tai tavaroita mukana. Onneksi laivalla sai sentään meikata ilmaiseski kaupan näytteillä x-D). Joopa joo.

Kiara oli lauantaina CAC,BIV ja sunnuntaina CAC,BIV+TP. Olen erittäin tyytyväinen typykän menestykseen. Mutta sitäkin pettyneempi siihen, että Karkki jäi sertittä. No, tämä tietää vain uutta reissua! Jee.

Kanssamatkustaneiden tuloksia: Norleon Liberty valmistui lauantaina Championiksi ja sai sunnuntaina ekan 7luokan sertinsä + oli VP. Suvipäivän Laureline valmistui lauantaina Internetional Campioniksi + oli VP. Sekä sai sunnuntaina ensimmäisen 5luokan sertinsä. Suvipäivän Onni O valmistui lauantaina Premioriksi + oli TP. Sekä sai sunnuntaina ensimmäisen 8luokan sertinsä. Suvipäivän Magni sai 3luokan sertit kumpanakin päivänä + sunnuntaina oli VP. Ja se aivan ihana tapaus, juuri Ranskasta saapunut komistus Excelsior de Lailoken (johon ei voinut olla rakastumatta) oli lauantaina EX1,TP sekä sunnuntaina EX1,VP,TP,KPP. Meniköhän noi nyt oikein ollenkaan, niin paljon oli tuloksia ja uusia titteleitä :-D

Ostamani Sturdi osoittautuikin luultua pienemmäksi. Olinpas järkevä kun en tarkastanut mittoja sitä tilatessani -_-' Tätyypä nyt harkita sen myymistä. Se oli kuitenkin erittäin kätevä koota/kasata ja kisutkin siellä viihtyivät.

Kaiken kaikkiaan näyttelymatka ei ollut kovin erilainen kuin täällä Suomessa, joten uskaltaa mennä joskus toistekin ;-) Kaikki sujui suht mutkattomasti.
Alla kuvasaldoa matkalta.






2 kommenttia:

Minde kirjoitti...

Onneksi mun naamaa ei näy kun tossa yhdessä kuvassa ;-) Kiitos vaan itsellesi kivasta matkaseurasta! Toukokuussa uudelleen...?

Katis kirjoitti...

Hehe, joo..eipä siellä paljoo näy ihmisten naamoja :-)

Muuten kyllä mielelläni lähtisin heti toukokuussa uudelleen, mutten kyllä lähde jos Tikulla juur silloin on luvassa pennut ja rahatilannekaan ei oo mikään hehekee :-D